Klassinen akupunktio on osa kiinalaista lääketiedettä. Se edustaa vanhaa akupunktioperinnettä niin sanottua viiden vaiheen ja kuuden liikkeen (wu yun liu qi) koulukuntaa. Klassisen akupunktion peruspilareina ovat qi sekä yin ja yang ja kaikkeuden jatkuva pyrkimys tasapainoon ja harmoniaan. Epätasapaino kuuluu ihmisyyteen ja elämään, mutta liiallisissa määrin epätasapaino saattaa aiheuttaa erilaisia oireita ja sairautta.
Klassisessa akupunktiossa pyritään hoitamaan epätasapainon syytä, eikä varsinaisesti vain lievittämään oireita. Tasapaino helpottaa oireita ja tuo hyvän olon tunnetta. Klassinen akupunktio ottaa aina huomioon yksilön perusenergiat sekä vuoden, vuodenajan, vuorokauden ja kellonajan tuomat vaihtelut ympäröivään maailmaamme. Hoito on aina yksilöllinen, eli kahdelle eri ihmiselle ei välttämättä käytetä samaa hoitoa samaan vaivaan.
Klassisen akupunktion diagnostiikassa käytetään työkaluina haastattelua, tunnustelua, aisteja ja pulssidiagnostiikkaa. Pulssidiagnostiikassa pyritään kartoittamaan meridiaaneissa kulkevan energian tilaa, johon vaikutetaan akupunktiopisteiden kautta joko ohuiden neulojen tai silkkien avulla. Neuloja käytetään kerrallaan usein vain muutamia. Kiinalainen lääketiede sopii myös täydentämään länsimaisen lääketieteen hoitoja. Akupunktiohoitajan koulutus klassiseen kiinalaiseen lääketieteeseen kestää 3,5 vuotta.
Akupunktio sopii kaikille ja sillä voidaan hoitaa erilaisia sairauksia ja niiden oireita. Akupunktio on tehokas menetelmä erilaisten kiputilojen hoidossa sekä myös ennaltaehkäisemään erilaisia oireita. Akupunktiota voidaan käyttää myös raskauden aikana ja esimerkiksi synnytyksen käynnistämiseen tai synnytyksen jälkeen maidon nousuun. Hoidan vastaanotollani kaikkia erilaisia potilasryhmiä. Erityisosaamista minulle on kertynyt raskaana olevien hoidosta kätilötyöni kautta.